rv. 38+2

Ei tämä täältä taida tulla milloinkaan. Esikoinenkin tuli vasta 41+2, joten eipä tässä kiirettä. Kaveri on parissa viikossa kasvanut ihan hirmuisesti ja tuntuu, että ei siellä oikein olisi enää tilaa möyriä. No, tulee kun on valmis :)

Terkkari on kovasti sitä mieltä, että poika siellä on, kun on niin vahvat sykkeet tjs. Jotenkin syyllinen olo, kun toivon, että sieltä tulisi tyttö. Tottakai se poikakin on ihan yhtä lailla odotettu. Eihän tässä sukupuolen mukaan eletä, mutta silti olisi niin kiva jos se olisi tyttö. Kai sitä saa tällaisiakin tunteita olla.

Opiskelussa ei enää paljon tapahdu ja motivaatiokin alkaa karista, kun ei enää pysty pitkään jatkamaan ja meneillään olevat kurssit ovat jokseenkin tylsiä. Enkä edes ehdi tentteihin, joten täytyy mennä uusintoihin huhti-toukokuussa. Silloin vartmaan saakin itsensä ihan huippumotivoituneeksi lukemaan... No mutta kaikki on eteenpäin.

Edelleen vähän jännittää tuo tuleva arki kahden lapsen kanssa, mutta se on varmaan ihan normaalia. Mies on kuitenkin aika paljon töissä, joten yksin saan olla... Onneksi mummi varmasti auttaa ja pitää noita lapsettomia kavereita pyytää apuun. Ja kunhan täältä sitten liikeelle päästään, niin mammatreffejä vaan kehiin. Eiköhän me pärjätä.

Raskaushan on sujunut edelleen vallan hyvin. Viime viikolla vauva tuntui jurskuttelevan itseään vähän alaspäin ja onkin aiheuttanut suonenvetoja nivusiin oikein ihanasti. Tai sitten sen pää painaa joihinkin hermoihin. Mutta kippeesti käy, se täytyy myöntää. Onneks ei ole muuta. Paitsi pientä närästystä, yäk. OOis voinu kuvitella, että se vähenee eikä lisäänny, kun vauva liikkuu alaspäin, mutta toisin kävi täällä. Onneks sekin loppuu heti, kun vauva syntyy. Ja toki tuo mahtava korvan lukkiutuminen on jokapäiväinen riesa. Ja jos tässä nyt alkoi krenkkoja miettimään, niin kyllähän tuossa muutama viikko takaperin oli jo toinen poskiontelontulehdus tälle raskaudelle. Ikinä aikaisemmin ei ole ollut, joten syytän mahaa ;)) Mutta muuten kaikki on sujunut mallikkaasti. Mikäs tässä on ollessa. Tosin silti haluaisin, että tämä syntyisi jo kohta. Vaikka ensi viikolla. Tällä viikolla ei saa, kun vanhemmilla on vieraita ja syntymä sotkisi asioita :P Ainiin,  kyllähän sunnuntaina taisi tulla pieni tippa limatulppaa. Kovin toiveita antavaa... Mutta ilmeisesti sillä ei välttämättä ole mitään väliä. Esikoisesta irtosi koko tulppa keskiviikkona ja perjantaina syntyi, mutta tästähän lähti vain pieni palanen, joten ehkä ei kannata innostua liikaa...

Nyt otan välipalaa, kun esikko nukkuu

Näin kai sitä aloitetaan sitten. Tämä toinen odotus on mennyt niin omalla painollaan, eikä siihen ole ehtinyt kiinnittää tarpeeksi huomiota, että pakko on jotain tehdä! Ihan jo muistiksi itsellekin.

Elämä koostuu tällä hetkellä kahdesta asiasta: opiskelusta ja esikoisen (1,5v.) kanssa olemisesta (tai perheen, kuuluuhan siihen tuo mieskin :) ).Päivisin olen yliopistolla ja iltapäivästä lähtien pojan kanssa, kunnes hän käy nukkumaan ja sitten voikin taas keskittyä opiskeluun. Mahavauva on ajatuksissa koko ajan, mutta liian vähän ehdin keskittymään häneen.

Vointi tähän asti on ollut hyvä. Alussa oli tiukkaa etomista, mutta sekin meni nopeasti ohi, eikä sen jälkeen olekaan ollut mitään oireita. Selkäkään ei tällä kertaa ole ollut kipeä! Poikaa pitää kannella koko ajan ja se alkaa olla jo hieman raskasta. Mutta katsotaan nyt, miten se etenee.

Vauvaa odotamme innolla, mutta itse ainakin myös vähän jännittynein tuntein. Miten sitä ollaan kahden lapsen kanssa? Esikoinen vaatii paljon huomiota ja on tottunut sitä myös saamaan ja sitten on se vauva, joka tulee tarvitsemaan paljon. Yhtä paljoa en varmasti pysty antamaan, kuin mitä esikoisen kanssa, kun kaikkiin hänen pinimpiinkin inahduksiin vastattiin, eikä hänen ole tarvinnut juurikaan odotella. Uskon kyllä, että hyvin meillä menee. Kaikki käytännön asiat jännittää, mutta se on kai ihan normaalia. Sittenpähän sen näkee.

Meille on veikattu (vahvasti), että mahassa on tyttö. Nyt kun sen tietää, niin sitä asennoituu tyttöön. En silti pety, vaikka vauva olisikin poika. Pienet pojat on todistettavasti ihania

Viikkoja on ehtinyt kertyä jo 28+2 ja tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan mitään odotuksesta. Liikkeet ovat tuntuneet n. viikosta 18 asti. Samoihin aikoihin, kun pojastakin aikanaan. Odottelin niitä aiemmin, mutta istukka on etuseinämässä ja ilmeisesti vaimentaa liikkeitä enemmän. Ei sitä kyllä enää huomaa! Varsinainen myllertäjä on tämä tiitiäinen. Maha kasvaa samaa vauhtia, kuin edellisessäkin raskaudessa, eli saman kokoista vauvaa odotellaan. Toivottavasti menee nytkin yli sen kolmen kilon.

En oikeastaan tiedä, mitä tältä blogilta haluan. Ehkä enimmäkseen haluan, että olen kirjoittanut jotain edes ylös, kun en niitä kuitenkaan enää jälkikäteen muista. Ehkä jatkan vauvablogia sitten, kun vauva syntyy, kuka tietää.